Kansanjuhla: Haka-FC Lahti
FC Lahti on pelannut Veikkausliigassa neljä kamppailua ilman voittoa. Keskiviikkona Ilkka Mäkelän suojatit pyrkivät takaisin voittojen tielle Hakaa vastaan Tehtaan kentällä.
Myös Haka lähtee tähän peliin tappio niskassaan, kun viime keskiviikkona tuli takkiin IFK Mariehamnilta 2-1.
- Siitä olemme ottaneet opiksemme ja lähdemme nyt taas hakemaan täyttä pistepottia, Hakan päävalmentaja Olli Huttunen toteaa.
Haka ja FC Lahti ovat viime vuosina pelanneet tasaisia ja jännittäviä otteluita. Viiden viimeisen vuoden aikana yhdessäkään joukkueiden välisessä kohtaamisessa ei ole eroa ollut yhtä maalia enempää.
Viime kaudella kumpikin miehistö voitti oman kotiottelunsa. Tehtaan kentällä käyty yhteenotto oli yksi Hakan viime kauden valopilkuista. Vielä muutama minuutti ennen pelin päättymistä vierasjoukkue johti yhdellä maalilla, mutta Haka iski lopussa kahdesti. Ensin Toni Lehtinen toi pelin tasoihin ja erotuomari määräämällä lisäajalla Kalle Parviainen puski Hakalle 2-1 –voiton.
FC Lahti sai kuittauksensa lokakuun alussa Lahden stadionilla. Jari Litmanen oli tuossa pelissä elementissään, mutta pelin ratkaisu nähtiin vasta 82. minuutilla. Tuolloin Drilon Shala onnistui yllättämään Hakan maalivahdin Alexander Dovbnyan.
- FC Lahden otteissa on sellaista tiettyä jätkämäisyyttä. Hankala vastustaja meille, Huttunen huomauttaa.
Haka pääsee peliin lähes parhaalla kokoonpanollaan. Ainoat varmat poissaolijat ovat Kalle Parviainen ja Valeri Minkenen.
- IFK-pelistä lähtien toipilaan olleen Pietari Holopaisen ja Ruotsista alle 21-vuotiaiden turnauksesta palaavan Petri Viljasen tilanteet katsomme ottelupäivänä, Huttunen sanoo.
Haka-FC Lahti Tehtaan kentällä ke 24.6. klo 18.30
Portit aukeavat ottelupäivänä kello 16.30, tuolloin Päätykatsomon takana on nähtävissä Saspa Oy:n autonäyttely.
Otteluisäntänä toimivan Luopioisten Säästöpankin kortilla otteluun on vapaa pääsy.
SPL:n tuoreimman gladiaattorin Esko Malmin haastattelu ennen ottelua.
Maskottipelaajana on Nappulaliigan Pallokoulun Leo Sappinen.
Ottelun jälkeen tietovisailija Reijo Salminen vetää Paviljongissa kesävisan.
Pääsyliput
Haka on tehnyt yhtyeistyösopimuksen LIPPUPALVELUN kanssa, joten ennakkolippujen hankkiminen on entistä helpompaa. Paikkalippuja ei Veikkausliigaotteluihin myydä.
Pääkatsomot (aikuiset) 12 ,-
Pääkatsomot (eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat, lapset) 9 ,-
Muut paikat (aikuiset) 9,-
Muut paikat (eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat, lapset) 5,-














