Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Sunnuntaina vieraspisteet haussa Porista

Haka ei kauaa ehdi lepäämään laakereillaan ennen seuraavaa peliä, sillä sunnuntaina pelataan taas Ykköstä. Tällä kertaa tie vie Poriin, missä vastaan asettuu FC Jazz.

Haka pelasi edellisen ottelunsa torstaina sarjanousija EIF:ää vastaan Tehtiksellä. Haka nousi ottelussa neljästi takaa-ajoasemasta tasoihin ja näin ottelu päättyi lopulta 4-4-tasapeliin. Hakan maaleista vastasivat hatullisen iskenyt Joni Mäkelä sekä avausmaalinsa Miesten Ykkösessä tehnyt Juho Pirttijoki.

Hakan päävalmentaja Kari Martonen löysi EIF-ottelusta paljon hyvää, mutta luonnollisesti neljän päästetyn maalin jälkeen parannettavaakin pelaamisesta löytyy.

– Me saatiin hyvä palauttava harjoitus tehtyä aamulla ja käytyä läpi EIF-ottelun antia. Hyökkäyssuuntaan tekemisessä oli paljon hyvää, mutta kuten tulostaulukin kertoo, puolustuspäästä löytyi suurimmat ongelmat ja niihin kiinnitimme isoimman huomion. Koko joukkueen puolustaminen pitää saada paremmaksi, Martonen pohtii.

Kotijoukkue FC Jazz on aloittanut kautensa vahvasti ja on sarjataulukossa neljäntenä kaksi pistettä Hakaa edellä. Edellisessä ottelussaan Jazz kärsi kauden avaustappion, kun PK-35 Vantaa oli kotikentällään parempi maalein 4-0.

Viime kaudella Jazz ei Hakaa onnistunut Ykkösessä voittamaan. Keväällä Porissa pisteet tasattiin lukemin 2-2. Keskikesällä Haka nousi Tehtiksellä kolmen maalin sillasta pistejakoon ja haki syksyllä voiton Porista numeroin 2-0.

Haka lähtee Poriin voitto mielessä, mutta tiedostaen sen, että ilmaisia pisteitä länsirannikolta ei mukaan lähde.

– Ainakin Jazzin pelatessa AC Oulua vastaan Porin stadionin nurmi oli todella huonossa kunnossa, joten siihen pitää varautua, että kenttä on mahdollisesti epätasainen. Pori on muutenkin ollut perinteisesti hankala paikka vierailla, Martonen kertoo.

Haka on käynyt Martosen johdolla Jazzin pelaamista huolellisesti läpi ja joukkueella on hyvin tiedossa mikä heitä Porissa odottaa. 

– Jazz on suoraviivainen ja hyvin fyysinen joukkue. Kaksinkamppailuja ja nopeaa suunnanmuutospelaamista on luvassa. Topparipari heillä taitaa mennä uusiksi meitä vastaan, joten siinä on yksi paikka, mihin meidän kannattaa iskeä, Martonen tietää.

Haka joutuu lähtemään Poriin aavistuksen varamiehisenä, vaikka osa poissaolijoista kokoonpanoon todennäköisesti palaakin.

– Varmuudella poissa ovat Ville Kauppinen, Tuomas Lähdesmäki sekä korttitilin täyttymisen vuoksi pelikiellossa oleva Joni Mäkelä. Kasperi Liikosen kuumeilu on sen sijaan hellittämässä ja Liikonen nähtäneen kokoonpanossa sunnuntaina. AJ Grayn tilannetta tarkkaillaan vielä lähempänä ottelun alkua, Martonen taustoittaa.

FC Jazzin ja Hakan välinen Ykkösen ottelu pelataan Porin stadionilla sunnuntaina 24.5. kello 18.30 alkaen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT