Uusi alku

tamu_innasen_maalin_alku2Pitkä hiljainen jakso Hakan tiedotuksen osalta on nyt päättynyt ja ilokseni voin todeta että tällä hetkellä Hakan tilanne näyttää valoisalta. Viime kaudella tehdyt kipeätkin ratkaisut ovat nyt taakse jäänyttä elämää. Sekä joukkueen johdossa että hallinto-organisaatiossa on myös tapahtunut muutoksia viimeksi kuluneiden kuukausien aikana. Jatkankin nyt toistaiseksi itse FC Haka Oy:n toimitusjohtajana ja vastaan myös FC Haka Oy:n varainhankinnasta.

Strategiamme joukkueessa läpi viedyissä muutoksissa on mielestäni mennyt tähän mennessä hyvin. Halusimme katsoa kuinka moni haluaa oikeasti jatkaa Hakassa vuonna 2010 antamalla kaikille mahdollisuuden päättyneen kauden jälkeen siirtyä vapaasti toisiin joukkueisiin niin halutessaan. Oli mukava nähdä että lähes kaikki halusivat jatkaa Hakassa "Risun" alaisuudessa. Se oli myös samalla eräänlainen luottamuksen osoitus sille työlle, joka Risun johdolla oli pantu alulle viime syksynä.

Emme ole pitäneet turhaa kiirettä pelaajamarkkinoilla, vaan olemme tarkkaan harkinneet pelaajia ja niitä osa-alueita, jonne tarvitsemme uusia vahvistuksia. Tavoitteenamme on ollut luoda joukkue, jossa on sopiva annos kokemusta, mutta pääpaino on kuitenkin nuoren joukkueen ja uusien kykyjen marssittamisella etulinjaan.

Hakan urheilutoimenjohtaja Juha Lahtinen sekä Risu olivat marras-joulukuussa sekä Ghanassa että Nigeriassa tutustumassa Hakalle siellä tarjolla oleviin yhteistyömahdollisuuksiin. Päätimme matkan jälkeen panostaa selkeästi yhteistyön vahvistamiseen ennen kaikkea Ghanan suuntaan. Matkalla Lahtinen ja Risu näkivät useita pelejä, jonka pohjalta helmikuussa Hakaan on tulossa 3-4 ghanalaista pelaajaa näytille ns. try out –sopimuksella.

Tarkoituksena on lisäksi jo tänä vuonna pyrkiä käynnistämään Hakan omaa akatemiatoimintaa Ghanaan ja sitä kautta edesauttaa tulevaisuudessa toimivan ilmasillan muodostamista Ghanan ja Valkeakosken välille. Potentiaali Ghanassa on valtava, josta erinomaisena osoituksena toimii Ghanan saavuttama alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruus viime kesänä sekä Ghanan A-maajoukkueen selviytyminen viikonloppuna Afrikan mestaruuskilpailujen välieriin.

Aiomme jatkossa panostaa myös entistä enemmän suomalaisiin lupaaviin nuoriin pelaajiin, joita olemme saaneet iloksemme jo täksi vuodeksi liittymään joukkueeseemme. Hakan tavoitteena on luonnollisesti myös tänä vuonna olla mahdollisimman korkealla sarjataulukossa kauden päättyessä, mutta ennen kaikkea pelillisesti haluamme pelata aiempaa viihdyttävämpää ja hyökkäävämpää jalkapalloa. Sen toteutumiseen itselläni on tällä hetkellä kova usko. Harjoituksissa on oikeaa tekemisen meininkiä ja valmentajien roolitukset Risun, Jussilan Akon ja J-P Taskisen välillä ovat kohdallaan.

Lähiaikoina selviää myös tuleeko Koskenpojat pelaamaan II- vai III-divisioonassa, jonka jälkeen ratkeaa lopullinen farmisopimus Hakan ja FC Hämeenlinnan välillä. Tämä ratkaisee myös osaltaan kausikorttimyynnin aloituksen käynnistämistä, joka tällä hetkellä näyttää käynnistettävän 1.3.2010.

Vaikka kauden tähtäin on vain ja ainoastaan menestyä Veikkausliigassa ja Suomen Cupissa, niin uskon että näemme jo nyt harjoituspeleissä liikkuvan ja vastustajiaan aktiivisesti haastavan Hakan joukkueen. Harjoituspelien tuloksista ei pidä kuitenkaan vetää sen suurempia johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen, mutta niiden avulla joukkuetta ja sen eri yksilöitä päästään testaamaan kunnolla ottelutilanteissa, mikä on äärimmäisen tärkeää. Odotankin innolla ja mielenkiinnolla miltä uudistunut Haka tulevissa otteluissa näyttää.

Toivotan kaikille Haka kannattajille menestyksekästä vuotta 2010 ja toivon näkeväni teidät kannustamassa Hakaa Tehtiksellä ja ennen kauden alkua Saharassa. Joukkueen ensimmäinen tulikoe on jo tiistaina Liigacupin käynnistyessä Saharassa JJK:ta vastaan. Ottelun on määrä alkaa  klo 14.30. Tulevana viikonloppuna Haka pelaa puolestaan ainakin perjantaina ja lauantaina Lahti Cupissa sekä toivottavasti vielä myös sunnuntaina.